Sunday, October 22, 2017

Letter to my mother

Helsinki, 4 degrees


Heaven knows we need never be ashamed of our tears, for they are rain upon the blinding dust of earth, overlying our hard hearts. I was better after I had cried, than before--more sorry, more aware of my own ingratitude, more gentle. 

I still enjoy autumn. Chillier days, the sweater season, when nature dresses up in bright colors, as it would be celebrating before the true end of summer arrives. Before nature goes to sleep for a while. It's just that I've started to fear the end of autumn, because it reminds me of the awful thing that happened last year on the last day of autumn - the day when you passed away. This weekend the first frost arrived to Helsinki. Even though we are daytime still enjoying autumn temperatures, the mornings are already showing signs of approaching winter. And therefore sadness has hit me. I have been dreading this time of the year for a long time, and even so, it has hit me harder than I expected.

Nautin vielä syksystä. Kylmenevistä neulepäivistä kun luonto pukeutuu kirjavaan, niin kuin se juhlisi kesän virallista loppua ja aikaa, kun luonto hiljenee väliaikaisesti. Tämän sanottua, niin olen kuitenkin alkanut pelkäämään syksyn loppumista, koska se muistuttaa minua siitä mitä tapahtui viime vuonna samaan aikaan - kun sinä nukuit pois. Tänä viikonloppuna ensimmäiset pakkasaamut saapuivat Helsinkiin. Päiväsaikaan olemme vielä saaneet nauttia syyslämpötiloista, mutta aamut ovat jo antaneet ymmärtää, että talvi lähestyy kovaa vauhtia. Talvimerkkien myötä olen tuntenut voimakasta surua. Olen odottanut pelolla tätä aikaa vuodesta, ja kuitenkin, se on tuntunut pahemmalta kuin mitä odotin.

This weekend, when I walked through beautiful autumn landscapes, I could only think of you. This morning I woke up crying, and it continued like that for the most parts of this day. It's still about one and a half week to that day - when it's been one year since I last held your hand - but I can already feel the sorrow taking a hold of me. It has been my loyal companion for years already, since it's already almost five years since dad passed away, but still it gets so overwhelming sometimes. Even though I know you two are together right now, probably on one of your many exciting adventures. It's strange, grief does change forms - at least for me. By now, I'm not expecting you to turn up anymore. I guess that is a sign of some kind of acceptance of the situation. However, I thought I would have realized by now that you're not among us anymore. But I still don't. I know it's so, but another part of me still likes to think that it's not true. I just miss you so uncredibly much.

Kun tänä viikonloppuna kävelin läpi kauniiden syysmaisemien, ajatukseni pyörivät vain sinun ympäri. Tänä aamuna heräsin itkien, ja sama meno jatkui melkein koko päivän. Kuolemasi vuosipäivään on vielä puolitoista viikkoa, mutta suru ottaa jo nyt minusta vallan. Suru on jo kulkenut rinnallani useita vuosia, onhan isän kuolemasta jo melkein viisi vuotta, mutta se tuntuu edelleen joskus musertavalta. Näin, vaikka tiedän, että olette nyt yhdessä, ja luultavasti yhdellä jännittävällä yhteisellä seikkailulla. Se on ihmeellistä, suru muuttaa muotoaan - ainakin minun kohdallani. Tässä vaiheessa en enää odota sinun ilmestyvän mihinkään. Sekin on kai merkki tilanteen hyväksynnästä. Tämän sanottua, niin on kuitenkin hetkiä kun en usko tosiseikkaa todeksi. Ikävöin sinua niin uskomattoman paljon.

This weekend I saw a natural gateway in a local park, and I thought about if you're just on the other side of it. Sometimes it feels like you're so close to me that I can almost touch you. Other times it feels like you're always with me, within me.

Tänä viikonloppuna näin yhdessä puistossa portin, joka muodostui kahdesta pensaasta, ja ajattelin, että ehkä olet portin toisella puolella. Joskus nimittäin tuntuu siltä, että olisit niin lähellä minua, että voisin koskea sinuun. Joskus taas tuntuu siltä kun olisit kanssani koko ajan, sisälläni.

By now, your granddaughter is starting to be big enough to react to my tears. I always tell her that I'm crying because I miss grandmother so much. I've been filling in a book about you that I will share with her when she gets older. I can't wait to share more of you with her, as I know how much you loved her even though she was merely four months old when you passed away. I know you're proud of us, also of my sister & her lovely daughter. I can only imagine the joy on your face if you could be present in our company.

Tässä vaiheessa lapsenlapsesi on jo niin iso, että hän reagoi itkuuni. Kerron aina hänelle, että itken koska kaipaan isoäitiä niin paljon. Olen täyttänyt yhtä isoäiti-kirjaa sinusta, ja aion lukea sitä tyttöni kanssa kun hän kasvaa. En malta odottaa, että saan jakaa enemmän tarinoita sinusta hänen kanssaan. Tiedän miten paljon rakastit häntä vaikka hän oli vasta nelikuinen kun menehtyit. Tiedän, että olet ylpeä meistä, ja myös siskostani ja siskontyttärestäni. Voin vain kuvitella miten leveä hymy sinulla olisi kasvoillasi, jos voisit viettää aikaa meidän kanssa.

I know that nobody can give me any answers to why you had to be taken from us when you did, but I know I shouldn't focus on that. I should focus on being even half as positive as you were. Half as energetic, and optimistic. And grateful. In the end, it's your wonderful qualities that will help me through this period. Once winter is here, I hope I will become stronger again. I will strive to find strength in this time of transition. As nature has its unpredictable ways, it's only for us to accept it. In my heart, I know you're at peace, just like the sun and falling leaves outside my window. Come what may, I will love you to the end of my days.

Tiedän, ettei kukaan voi selittää minulle miksi sinut otettiin meiltä juuri silloin kun se tapahtui, mutta tiedän myös, ettei minun kannata sitä miettiä. Minun tulisi keskittyä olemaan edes hetkittäin yhtä positiivinen kuin sinä olit. Yhtä energinen, optimistinen, kiitollinen. Loppujen lopuksi, juuri parhaat puolesi tulevat auttamaan minua suruni kanssa. Kun talvi koittaa, toivon olevani taas vahvempi. Koska luonnon tiet ovat ennalta-arvaamattomat, meidän tulee vain hyväksyä miten asiat menevät. Muu ei auta. Sydämessäni tiedän, että sinulla on rauha, aivan kuten luonnolla, esim. sysksyn putoavilla lehdillä. Mitä ikinä tapahtuukaan, tulen rakastamaan sinua viimeiseen päivääni asti.


2 comments:

  1. I confess I could not read all, tears all over, Elisabeth... this last week I cried very much missing my mother, even today... so I understand that such a letter is amazing, but I am too emotional now... :( Hope you have a beautiful day!
    DenisesPlanet.com

    ReplyDelete